Racketlonleirillä vilskettä
Ensi vuonna jo perinteeksi muodostuva Racketlonkesäleiri järjestettiin ensimmäisen kerran Tuusulassa. TTC Boomin ja Tuusulan Tennisseuran yhteisprojekti oli jatkoa hiihtoloman kaksipäiväiselle tapahtumalle.
Squashin SM-kisat
Michaela Björnström ja Ismo Rönkkö ottivat kumpikin pronssia squashin SM-kisoissa Espoossa. Lisää kisoista >squash.fi:ssä
Wilson Racketlon Tour
Mikko Kärkkäinen, Antti Tyyskä ja Juho Vuorinen ottivat kärkisijat vuoden 2009 Wilson Finnish Tourilla.
Katso lopullinen pistetilanne täältä.
Racketlonin MM-kilpailut
Michaela maailmanmestari
Michaela Björnströmistä tuli Suomen ainoa maailmanmestari Saksan Löhnessä pelatuissa racketlonin MM-kilpailuissa. Mestaruksiaan puolustavat Mikko Kärkkäinen ja Antti Tyyskä joutuivat tyytymään hopeisiin mitaleihin. Joukkuekilpailussa Suomi otti pronssia ja miesten B-luokassa Olli Marjamäki oli ykkönen.
Suomella paljon puolestettavaa MM-kisoissa
Torstaina alkavat racketlonin yhdeksännet MM-kisat Löhnsessä Saksassa lähellä Hannoveria joukkuekisalla, jossa Suomella on puolustettavana MM-hopea. Mukana on viisitoista joukkuetta, joista ykköseksi on sijoitettu Itävalta.
Mikko ja Michaela hyvässä squashvireessä
Mikko Kärkkäinen ja Michaela Björnström osoittivat oivaa squashkuntoa viikonloppuna Tampere Open squash-turnauksessa. Mikko voitti turnauksen ns. kakkoskaavion ja Michaela puolestaan sijoittui toiseksi naisten ykköskaaviossa. Vaikka Michaela on jo pitkään ollut hyvä squashin taitaja, on hänen peliisä tullut “oikeata” squashosaamista ja liikkuminen squashkentällä on kehittynyt silminnähden. Mikon squashtaidot on jo “aikoja sitten” todettu erinomaisiksi ja oli [...]

