Muutoksia Racketlonsääntöihin

Racketlonliiton hallitus on päättänyt muuttaa kilpailusääntöjään niin, että ne ovat yhtenäiset FIR:n sääntöjen kanssa. Pistelaskussa erävoittoon vaaditaan edelleen 21 pistettä, mutta tilanteesta 20-20 jatketaan, kunnes toinen pelaajista on saanut kahden pisteen eron. Tämä vaikuttaa myös syöttösääntöön siten, että tilanteen 20-20 jälkeen syöttövuoro vaihtuu jokaisen pisteen jälkeen. Kaksi ensimmäistä syöttöä syötetään oikealta ja kaksi seuravaa vasemmalta jne, kunnes erä on päättynyt.
Nelinpelin squashissa pelaajapari saa päättää kumpi pelaaja aloittaa erän ja tämä järjestys on pidettävä samana koko turnauksen ajan.

Antti Tyyskä palkittiin

Antti Tyyskä on saanut Iisalmen kaupungin urheiluapurahan tunnustuksena nuorten alle 21v. maailmanmestaruudesta. Tilaisuudessa palkittiin 21 lajin edustajat ja palkittuja oli yhteensä noin 80

Urheilijoiden puolesta kiitospuheen kaupungille piti Antti Tyyskä, joka kiitteli Iisalmeen rakennettuja hienoja harjoitusoloja. ”Ilman näitä hienoja harjoitusolosuhteita ei minun nuorten maailmanmestaruutta ja Mikko Kärkkäisen yleisen sarjan maailmanmestaruuksia olisi koskaan tullut. Tämä todistaa sen, että ei sitä aina tarvitse asua ruuhka-Suomessa menestyäkseen”, kiitospuheen pitänyt Tyyskä totesi.

Racketlon MM 2008 Fürth

Tyyskä, Björnström ja Kärkkäinen mestareiksi
Antti Tyyskä ja Michaela Björnström ovat ottaneet kultaa MM-kilpailuissa. Myös Mikko Kärkkäinen otti kultaa jo viidennen kerran, murskaamalla jälleen kerran Magnus Eliassonin MM-finaalissa.
Kisakuvia lisätty tänne.
Racketlon.com’in kattava kisaraportti täällä.
Järjestäjien kisakuvat täällä.
Jatka lukemista ”Racketlon MM 2008 Fürth”