Joukkue – ja Nelinpelin SM

RACKETLONVÄEN HALLINTAA

Tampereella Itsenäisyyspäivän aattona pelatuissa joukkue- ja nelinpelin SM-kisoissa kaikki mestaruudet menivät järjestävälle seuralle. Luokkia pelattiin kolme; miesten joukkue, miesten A- ja B-nelinpeli. Kun Boom ja Smash eivät tällä kertaa saaneet A-joukkuetta jalkeille, päätettiin joukkuekilpailu pelata siten, että B-luokkaan ilmoittautuneet joukkueet jaetaan kahteen kolmen lohkoon, jonka voittajat kohtaavat semifinaaleissa A-joukkueet. Joukkueiden eri syistä johtuneet vajaukset aiheuttivat hieman päänvaivaa; kisajärjestäjä joutui hankkimaan korvaavia tai täydentäviä pelaajia peräti viidelle kuudesta B-sarjan joukkueista. RCU:n kakkosjoukkue oli ainoa, joka tuli toimeen omin voimin. Ensikertalaisia kisassa nähtiin neljä; RCU:n Konsta Mäkelä, joka oli kisojen taitavin sulkapalloilija, eikä muissakaan lajeissa vaatimaton. Kuopion pöytätennistaustainen persoona Jesse Toivanen sekä tamperelaiset tennispelaajat Lauri Sorri ja Vili Paloheimo, joista viimeksi mainittu pyydettiin mukaan ”pelastamaan” joukkuekisan pelijärjestelmä vasta kisoja edeltävänä päivänä. Kokeneiden, taukoa pitäneiden pelaajien Teemu Sainion ja Petri Luoman otteita oli myös hieno seurata. Boomin joukkueen osanoton mahdollistanut Tino Minetti taisi pelata edellisen racketlonottelunsa 80-luvulla.

Joukkuekisan semifinaaliin selvittivät tiensä B-luokan parhaat, Boom ja Rv:n kolmosjoukkue.

Finaalissa kohtasivat odotetusti Rv ja RCU, joka oli voittanut kaksi edellistä mestaruutta. Racketlonväki pelasi joukkueella Tennilä, Kainulainen/Syrjänen, Mustonen ja RCU joukkueella Penttinen, Pakisjärvi/Laine, Pennanen. Ottelu huipentui tennikseen, joka aikataulusyistä jouduttiin pelaamaan kolmella kentällä yhtäaikaisesti. Ykköspelaajien kohtaamisessa Penttinen pelasi virheettömästi vieden sen 15-3. Nelinpelissä RCU johti tauolla 8-5. Etenkin Syrjänen pelasi kuitenkin toisen jakson vahvasti; jakso Rv:lle peräti 10-3. Kakkospelaajien tennis aloitettiin hieman kahta muuta ottelua myöhemmin ja siihen lähdettiin kutkuttavasta yhden pisteen Rv:n edusta. Pennanen aloitti terävästi vaikka todella raju squash, josta pisteitä ei tosin herunut, varmasti painoi jaloissa. Hän menikin 4-2 johtoon mutta muutamien virheiden myötä tilanne alkoi kääntyä puolivälin jälkeen Mustosen eduksi. Tuloksella 15-9 Racketlonväki saavutti seuran toisen joukkuemestaruuden 7 pisteen erolla.

 

Voittajajoukkue Racketlonväki

Miesten nelinpeli pelattiin neljän parin lohkona. Odotetusti ratkaisevassa ottelussa kohtasi MM-hopeapari Mustonen/Kainulainen Laineen ja Penttisen. Pingiksessä RCU:n pari johti jo 15-5 mutta menetti johtoaan loppua kohden; 21-13. Sulassa pelattiin jatkopalloille asti. Tennis oli tasainen alkua lukuunottamatta, jota RCU hallitsi. Värikkäiden vaiheiden jälkeen viides perättäinen mestaruus meni parille Mustonen/Kainulainen samalla 7 pisteen erolla kuin joukkuekisa edellispäivänä. Pronssia saivat William von der Pahlen ja Otto Tennilä.

 

A-luokan nelinpelin mitalistit (Pekka Kainulainen puuttuu kuvasta)

Miesten kymmenen parin B-nelurissa RCU valtasi neljästä mitalisijasta kolme. Luokka jouduttiin arpomaan juuri ennen kisaa uudelleen ykkössijoitetun ja erään toisen ylimmässä neljänneksessä olleen parin jäätyä sairastapausten vuoksi pois. Loppuottelussa kohtasivat samat parit kuin Tuusulassa reilu vuosi sitten. Tiukassa finaalissa tennikseen lähdettiin parin Syrjänen/Tennilä merkityksettömässä yhden pisteen johdossa. Tasokkaan tenniksen alku eteni tasaisissa merkeissä mutta puoltenvaihdon jälkeen Hinkula ja Pönkkö kiristivät ruuvia nousten 17-13 johtoon. Racketlonväen pari pelasi kuitenkin viimeiset yhdeksän pistettä vakuuttavasti antamalla oululaisille niistä vain yhden. Siten hikiset mutta onnelliset papat pokkasivat toisen perättäisen mestaruutensa. Pronssille ylsivät parit Alaruikka/Mäkelä ja Kouri/Kauppi.

 

B-luokan nelinpelin finalistit

 

Tarkemmat tulokset osoitteessa: https://www.tournamentsoftware.com/sport/draws.aspx?id=E8D96A68-FF8B-4552-B9FD-3A03AA220207

Share on Facebook